Agilityn maajoukkuekarsinnat - armotonta menoa

Pakko myöntää, että suorituksemme agilityn maajoukkuekarsinnoissa harmitti - ja harmittaa vieläkin. On turhauttavaa, kun melkoisen nollavarman koiran kanssa ei onnistu. Suorituksista taisikin puuttua tietty rentous.

Hyppyradalla varmistamalla varmistin kepeille menon helposta kulmasta ja kappas, vedin kokeneen koirani aloittamaan kepit väärältä puolelta. Siis what!? "Luota koiraan" on usein hyvä ohje ja niin olisi ollut tässäkin. Eikä siinä vielä kaikki. Takaakiertoihin hanakasti hakeutuva koira oli läpi radan niin tiukasti näpeissä, ettei se hakeutunutkaan takaakiertoon vaan tuli liikkeeni mukana hyppäämään yhden esteen etukautta.



Ja ei, kun uutta matoa koukkuun. Niin ajattelin.

Agilityradalla jännitin montaa asiaa, mutta en sitä, hyppääkö koirani renkaan oikein. Se on kokenut koira. Mutta kappas, radalla oleva rengas olikin eri mallia, kuin yksikään seuramme renkaista. Olen nähnyt kokeneen minikoiran aiemminkin missanneen tuon tyyppisen renkaan, mutta Hipun oletin osaavan. No, ei osannut.



Karsintojen radat olivat mahtavat: haastavat, mutta vauhdikkaat. Sellaiset mielenkiintoiset, joille oikein hinkuaa. Siksipä hylly agilityradalla harmitti erityisesti. Siinä meni melkoinen lataus aivan hukkaan. Tuon jälkeen piti hetki kasata innostunutta ilmettä koiraa varten. Kyllä se sieltä tuli, mutta ei ihan helposti.

Hippu on kingiOlen kyllä hirmuisen onnellinen koirastani, joka teki hommia täysillä, hyvällä vauhdilla ja innokkaasti. Ja eihän se vielä ole kuin viisivuotias. Silti minusta tuntuu, että just nyt saa vähän harmittaa. Harmitusta on sen verran paljon, että harmittelen tässä samalla myös montaa muuta koirakkoa, joilla oli huonoa tuuria matkassa.

Tiedän, että kunhan saan vielä päivän tai pari harmitella, mielessä voittaa ihan toinen fiilis. Se, mikä viikonloppuna oli päällimmäisenä, kun sai kisata todella hyvätasoisten koirakoiden keskellä. Sai ihailla taitavaa agilitya ja inspiroitua upeista ohjauskuvioista. Se, mikä tuntui erityisen hyvältä oli se kannustava, hyvä henki, jonka toivon agilityssa säilyvän. Vaikka itsellä menisi kaikki mönkään, jaksetaan kannustaa muita ja iloita ihan aidosti muiden menestyksestä. Armoton laji ilmeisesti pitää nöyränä?

Mutta nyt minulla on suunnitelmia. Niiden avulla aion nostaa meidän tasoa ison hyppäyksen taas ensi vuoteen. Jos tahdonvoimaa voisi punnita, minulla olisi sitä nyt sinivalaan painon verran. Ainakin.

Kommentit