Todella moni pohtii juoksu-aa:n opettamista koiralleen. Metodeja on monia ja on vaikea päättää, miten asiaa lähestyisi. Minultakin on viime aikoina usein kyselty miten olen aa:n opettanut Hipulle ja Hyvikselle. Tässä tarinaa siitä, miten kaikki tehtiin ja toisaalta haasteista, joita olemme kohdanneet ja tavoista, joilla olemme haasteet voittaneet. Ja muistutan heti, että tämä on vain yksi metodi, jonkinlainen mukaelma Rachel Sandersin box-metodista. Metodi johti meidän kohdalla riittävän hyvään tulokseen ja uskaltaisin lähteä opettamaan seuraavaakin koiraani tällä tavalla.
Aloitimme aa-projektin syyskuussa 2015 treeni- ja seurakaverini Mätön Lauran kanssa. Meillä oli näppärä trio eri kokoisia koiria, mini, medi ja maksi. Treenasimme aa:ta projektin ajan suunnilleen kaksi kertaa viikossa ja teimme hyvin vähän toistoja per kerta.
Varsinainen työ alkoi opettamalla koirille kehikkoon osumista. Tämä tehtiin aluksi niin, että odotimme, että koira osuu kehikkoon ja naksutimme siitä. Sitten, kun koirat ymmärsivät, että toivomme niiden käyvän kehikossa, aloimme lähettää niitä kehikon kautta eteenpäin, edelleen kehikkoon osumisesta naksutellen. Halusimme niiden laukkaavan kehikon kautta. Itselläni ei asiasta ole videoita, mutta löysin tällaisen vastaavasta vaiheesta.
Lähetimme koiria tälle sarjalle ja naksuttelimme aina laukan osuessa hyvin kehikkoon. Tässä vaiheessa edistyminen tapahtui hyvin nopeasti.
Aa:n ollessa täydessä korkeudessa häivytimme kehikon poistamalla siitä vaiheittain muut sivut, paitsi yläsivun. Sen vaihdoimme pumpperiin ja myöhemmin rimaan, jota käytän edelleen silloin tällöin treeneissä etenkin Hipun kanssa.
Hipun kanssa ensimmäinen haaste oli saada se rikkomaan 2on2off, joka oli sillä todella vahva. Luulen, että juurikin tällainen pysäristä juoksariksi projekti tuottaa enemmän päänsärkyä kuin opettamalla suoraan juoksarit.
Toinen haaste Hipun kanssa oli ja on edelleen sen koko. Se on pikkuriikkinen shelti, ja mikäli se ei ylitä aa:n harjaa isolla laukalla, se ei pääse seuraavalla laukalla aivan kontaktialueelle. Ylittääkseen harjan kunnolla, se tarvitsee paljon vauhtia ja myös keskittymistä. Jos nämä tai jompi kumpi puuttuu, se ei yllä alasmenokontaktille. Aluksi tätä tapahtui paljon kisaradoilla, mutta en saanut tuota toistettua treeneissä. Päädyinkin kantamaan koiran ulos kisaradalta niillä kerroilla, kun alasmenokontaktille asti ei tultu, sillä en keksinyt muuta keinoa korjata tilannetta. Ilmeisesti se tepsi, sillä tätä ei ole hetkeen tarvinnut enää tehdä. Joudun kuitenkin huolehtimaan aina siitä, että valitsen ohjauksen, jolla voin kiihdyttää aa:n ohi reippaasti ja Hippu saa kovan vauhdin, joka kantaa sen reilusti harjan yli. Tässä vielä Hipun aa tammikuussa 2016.
Hyviksen kanssa ongelmaksi tuli holtiton harja ylitys, joka näkyy hyvin alla olevalla videolla. Mietin pääni puhki kuinka tuo korjataan ja keskusteltuani muiden treenikavereiden kanssa huolella, päädyin siihen, että korjataan asiaa kahdella tavalla: tehdään hyppytekniikkaa, jolloin saadaan kehitettyä Hyviksen vartalonhallintaa ja toiseksi tehdään täysikorkeaa aa:ta ja otetaan vauhti kokonaan pois.
Aluksi Hyvistä nostettiin aa:lle, jolloin vauhti oli hyvin pieni. Sitten tehtiin toistoja aivan aa:n juuresta ilman vauhtia. Pikkuhiljaa lisättiin etäisyyttä aa:lle, ehkä 20 senttiä kerrallaan. Aina, jos tuli ruma ylitys, palasimme takaisin pienempään etäisyyteen.
Monta kertaa meinasin jo luovuttaa ja jouduinkin palaamaan askelia taaksepäin, mutta maltti kannatti. Näin saimme ylitykset paranemaan selvästi. Yhden kerran Hyvis on kisoissa tullut rumasti harjan yli, mutta muuten se on tehnyt ylitykset melko hallitusti ja kestänyt myös vedätystä. Aina on toki toivomisen varaa, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.
Tämän metodin vahvuuksia on mielestäni se, että siinä on selkeät vaiheet, joissa voi palata taaksepäin silloin, kun joku asia ei toimi. Toiseksi kriteeri on hirmuisen selkeä, joten palkkaaminen on helppoa. Kolmanneksi koen, että koira oppii tässä kokoamaan kunnolla, jolloin esteen suorittaminen pitäisi olla melko hallittua ja turvallista.
Lauran tarinaa juoksu-aa:n opettamisesta ja videoita medikokoisen koiran suorituksista juoksu-aa:ta harjoiteltaessa löydät Lauran blogista.
Miten aloitimme aa-esteen opettamisen?
Ihan aluksi marssimme rautakauppaan ja rakensimme sähköputkesta kehikot, jotka olivat hiukan kontaktialuetta pienemmät. Teimme kehikkoon myös pienet korotuspalat, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ne saattoivat olla aivan turhat.Varsinainen työ alkoi opettamalla koirille kehikkoon osumista. Tämä tehtiin aluksi niin, että odotimme, että koira osuu kehikkoon ja naksutimme siitä. Sitten, kun koirat ymmärsivät, että toivomme niiden käyvän kehikossa, aloimme lähettää niitä kehikon kautta eteenpäin, edelleen kehikkoon osumisesta naksutellen. Halusimme niiden laukkaavan kehikon kautta. Itselläni ei asiasta ole videoita, mutta löysin tällaisen vastaavasta vaiheesta.
Kehikko osaksi maassa olevaa sarjaa
Kun koirat ymmärsivät varmasti, että niiden toivotaan laukkaavan kehikon kautta, teimme kahdesta hypystä ja kehikosta eräänlaisen sarjan, jolla jäljittelimme aa-estettä ja sitä, miten halusimme laukan esteellä rytmittyvän. Matka aa:n harjalta kontaktin rajalle on noin 165 cm, joten asetimme kaksi hyppyä 165 cm etäisyydelle toisistaan ja kehikon 165 cm päähän jälkimmäisestä hypystä.
Kehikko aa-esteelle
Kun maassa oleva aa-estettä jäljittelevä sarja alkoi sujua, madalsimme aa-esteen noin 120 cm korkeaksi. Alastulokontaktille viritimme mustekalojen avulla rakkaan treeniapurimme, eli kehikon. Sitten aloimme juoksuttaa koiria aa:n yli ja pyrimme tarkkailemaan paitsi osumia kehikkoon, myös harjan ylitystä alusta saakka.Aa-este vaiheittain täyteen korkeuteen
Kun harjan ylitys alkoi sujua, lisäsimme aa-esteeseen portaittain lisää korkeutta muutamia senttejä kerrallaan. Joka korkeuteen lisättiin myös esteitä ennen aa:ta ja sen jälkeen, ja samalla sitä vauhtia.Aa:n ollessa täydessä korkeudessa häivytimme kehikon poistamalla siitä vaiheittain muut sivut, paitsi yläsivun. Sen vaihdoimme pumpperiin ja myöhemmin rimaan, jota käytän edelleen silloin tällöin treeneissä etenkin Hipun kanssa.
Haasteet juoksu-aa:n opetuksessa
Vaikka pääsimmekin Hipun kanssa tekemään juoksu-aa:ta kisaradalla jo tammikuussa ja Hyviksen kanssa heinäkuussa, kaikki ei todellakaan mennyt niin kuin elokuvissa.Hipun kanssa ensimmäinen haaste oli saada se rikkomaan 2on2off, joka oli sillä todella vahva. Luulen, että juurikin tällainen pysäristä juoksariksi projekti tuottaa enemmän päänsärkyä kuin opettamalla suoraan juoksarit.
Toinen haaste Hipun kanssa oli ja on edelleen sen koko. Se on pikkuriikkinen shelti, ja mikäli se ei ylitä aa:n harjaa isolla laukalla, se ei pääse seuraavalla laukalla aivan kontaktialueelle. Ylittääkseen harjan kunnolla, se tarvitsee paljon vauhtia ja myös keskittymistä. Jos nämä tai jompi kumpi puuttuu, se ei yllä alasmenokontaktille. Aluksi tätä tapahtui paljon kisaradoilla, mutta en saanut tuota toistettua treeneissä. Päädyinkin kantamaan koiran ulos kisaradalta niillä kerroilla, kun alasmenokontaktille asti ei tultu, sillä en keksinyt muuta keinoa korjata tilannetta. Ilmeisesti se tepsi, sillä tätä ei ole hetkeen tarvinnut enää tehdä. Joudun kuitenkin huolehtimaan aina siitä, että valitsen ohjauksen, jolla voin kiihdyttää aa:n ohi reippaasti ja Hippu saa kovan vauhdin, joka kantaa sen reilusti harjan yli. Tässä vielä Hipun aa tammikuussa 2016.
Hyviksen kanssa ongelmaksi tuli holtiton harja ylitys, joka näkyy hyvin alla olevalla videolla. Mietin pääni puhki kuinka tuo korjataan ja keskusteltuani muiden treenikavereiden kanssa huolella, päädyin siihen, että korjataan asiaa kahdella tavalla: tehdään hyppytekniikkaa, jolloin saadaan kehitettyä Hyviksen vartalonhallintaa ja toiseksi tehdään täysikorkeaa aa:ta ja otetaan vauhti kokonaan pois.
Aluksi Hyvistä nostettiin aa:lle, jolloin vauhti oli hyvin pieni. Sitten tehtiin toistoja aivan aa:n juuresta ilman vauhtia. Pikkuhiljaa lisättiin etäisyyttä aa:lle, ehkä 20 senttiä kerrallaan. Aina, jos tuli ruma ylitys, palasimme takaisin pienempään etäisyyteen.
Monta kertaa meinasin jo luovuttaa ja jouduinkin palaamaan askelia taaksepäin, mutta maltti kannatti. Näin saimme ylitykset paranemaan selvästi. Yhden kerran Hyvis on kisoissa tullut rumasti harjan yli, mutta muuten se on tehnyt ylitykset melko hallitusti ja kestänyt myös vedätystä. Aina on toki toivomisen varaa, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.
Tämän metodin vahvuuksia on mielestäni se, että siinä on selkeät vaiheet, joissa voi palata taaksepäin silloin, kun joku asia ei toimi. Toiseksi kriteeri on hirmuisen selkeä, joten palkkaaminen on helppoa. Kolmanneksi koen, että koira oppii tässä kokoamaan kunnolla, jolloin esteen suorittaminen pitäisi olla melko hallittua ja turvallista.
Lauran tarinaa juoksu-aa:n opettamisesta ja videoita medikokoisen koiran suorituksista juoksu-aa:ta harjoiteltaessa löydät Lauran blogista.
Kommentit
Lähetä kommentti