Projekti juoksupuomi ja Hippu

Olen miettinyt pitkään juoksupuomin opettamista Hipulle. Liian pitkään. Olin ihan jumissa miettimisvaiheessa, mutta nyt minut on nykäisty treenikaverini toimesta näistä tahmaisista paikalleen jumittavista mietteistä toimintavaiheeseen.

Hippu tarvitsee kaiken vauhdin mitä on saatavissa. Paketti on aika kivasti kasassa, mutta juoksupuomi on isoin yksittäinen asia, jolla voisi voittaa pari sekunttia ajoissa. Se himmaa aina puomin alastulolle ja useimmiten ravaa sen alas. Nyt alkanut kunnianhimoinen projekti tähtää A. toimivaan juoksupuomiin ja B. nopeampaan pysäriin. Aion siis käyttää molempia.

Tässä videokooste ensimmäisistä treeneistä. Ajatuksena on Trkmanin oppien mukaan saada koira juoksemaan täysiä, jolloin saadaan mahdollisimman suuri peitto osumia kontaktille. Aloitimme juoksuttamalla koiria mattokaistaletta pitkin. Heitimme palloa matalalla ja hetsasimme Hippuun mahdollisimman paljon vauhtia.



Seuraavassa laitoimme maton maassa olevalle puomin alastulolle ja pehmustimme huolella puomin pään ja maan yhtymäkohdan, jottei Hippu alkaisi varoa sitä kohtaa. Matto asetettiin ensin puomin kontaktipinnalle ja sitä siirreltiin eri kohtiin ja katsottiin, mikä tuotti parhaan tuloksen. Lopulta matto lähti vasta puominpään jälkeen ja oli maassa. Se tuntui Hipun kohdalla parhaalta.

Kun tämäkin onnistui niin hyvin, nostimme puomin alastulon ylemmän pään kontaktilaatikon päälle ja sitten matalan pöydän päälle. Kun nämäkin onnistuivat mahtavasti laitoimme myös puomin ylöstulon pöytään vasten.

Koska en ole koskaan ennen opettanut juoksupuomia, tämä tuntuu erityisen jännittävältä. Ilmoittauduin nyt myös Silvia Trkmanin Running Contacts -kurssille, jotta välttyisin suurimmilta virheiltä. Saapa nähdä miten tämä etenee, mutta mielenkiintoista on ollut. Ehkäpä seuraavaksi Hyvikselle 🙈

Kommentit