Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni osallistumaan Agirotuun tänä vuonna. Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty ja kelitkin oli tilattu oikein viimeisen päälle. Ja matkaseura oli priimaa, tosin sen valintaan itse tapahtumajärjestäjillä ei ollut osuutta.
Auringon porottaessa ja jalkojen painaessa keskiviikon supertreenistä, nykäisimme Hipun kanssa heti alkuun Ritva Herralan hypäriltä nollan. Ja ei mitä tahansa nollaa, vaan voittonollan! Olemme kyllä voittaneet pienempiä kisoja, mutta ei koskaan näin isoa, jossa osallistujia on yli 50, joten olin aivan puulla päähän lyöty 😂
Toinenkin perjantain rata meni vauhdikkaasti ja painettiin oikein asenteella, mutta valitettavasti teimme virheen keppien sisäänmenolla (löysä avokulma, that bitch). Tuomarina oli Vittorio Papavero ja rata oli varsin menevä. Tykkäsin!
Lauantaina aurinko porotti ja tottumattomat suomalaiset silmäni kaipasivat suojaa. Meninkin C-radalle Hipun kanssa aurinkolasit päässä. Prhanan aurinkolasit. Olivat nimittäin aika löysät ja jouduin nostelemaan niitä koko ajan, mikä aiheutti paitsi naurun pyrskäyksiä katsomossa, myös ohjausvirheen, mikä taas aiheutti 5 ratavirhettä. Oujee.
Johanna Nybergin agilityrataan tutustuessa, usean tunnin odottelun jälkeen sain ajatukset kasaan ja keskittymisen kuntoon. Ajattelin, että nyt pelataan upporikasta ja rutiköyhää. Ja tähän liittyy tarina. Ensimmäinen voittomme kolmosista oli juuri Johanna Nybergin radalta Heinolasta. Tuolloin tein uhkarohkean triplapersjätön, mikä auttoi meitä saamaan parhaan ajan ja tuon makeaakin makeamman voiton. Mutta siis viime viikonloppuun. Radan loppu tuntui hankalalta ja siihen soviteltiin monenlaisia ohjauskuvioita, mutta mikään ei oikein tuntunut sulavalta. Päätin kokeilla tuota uhkarohkeaa triplapersjättöä uudelleen. Miksei? Kannatti, sillä voitimme yli 60 osallistujan kilpailun ja kyllä, maistui makealta. Näillä fiiliksillä leijailee hyvinkin viikon.
Kaiken kaikkiaan Agirotu 2017 oli hieno kokemus ja mukana oli oikeaa urheilujuhlan tuntua. Kiitos MAH järjestelyistä, kiitos tuomarit hauskoista haasteista ja kiitos kilpasiskot ja -veljet seurasta ja tsempistä!
Auringon porottaessa ja jalkojen painaessa keskiviikon supertreenistä, nykäisimme Hipun kanssa heti alkuun Ritva Herralan hypäriltä nollan. Ja ei mitä tahansa nollaa, vaan voittonollan! Olemme kyllä voittaneet pienempiä kisoja, mutta ei koskaan näin isoa, jossa osallistujia on yli 50, joten olin aivan puulla päähän lyöty 😂
Toinenkin perjantain rata meni vauhdikkaasti ja painettiin oikein asenteella, mutta valitettavasti teimme virheen keppien sisäänmenolla (löysä avokulma, that bitch). Tuomarina oli Vittorio Papavero ja rata oli varsin menevä. Tykkäsin!
Lauantaina aurinko porotti ja tottumattomat suomalaiset silmäni kaipasivat suojaa. Meninkin C-radalle Hipun kanssa aurinkolasit päässä. Prhanan aurinkolasit. Olivat nimittäin aika löysät ja jouduin nostelemaan niitä koko ajan, mikä aiheutti paitsi naurun pyrskäyksiä katsomossa, myös ohjausvirheen, mikä taas aiheutti 5 ratavirhettä. Oujee.
Johanna Nybergin agilityrataan tutustuessa, usean tunnin odottelun jälkeen sain ajatukset kasaan ja keskittymisen kuntoon. Ajattelin, että nyt pelataan upporikasta ja rutiköyhää. Ja tähän liittyy tarina. Ensimmäinen voittomme kolmosista oli juuri Johanna Nybergin radalta Heinolasta. Tuolloin tein uhkarohkean triplapersjätön, mikä auttoi meitä saamaan parhaan ajan ja tuon makeaakin makeamman voiton. Mutta siis viime viikonloppuun. Radan loppu tuntui hankalalta ja siihen soviteltiin monenlaisia ohjauskuvioita, mutta mikään ei oikein tuntunut sulavalta. Päätin kokeilla tuota uhkarohkeaa triplapersjättöä uudelleen. Miksei? Kannatti, sillä voitimme yli 60 osallistujan kilpailun ja kyllä, maistui makealta. Näillä fiiliksillä leijailee hyvinkin viikon.
Vaikka varsinaiset superonnistumiset tulivat nyt Hipun kanssa, onnistuimme myös Hyviksen kanssa melko hienosti. Osallistuimme neljälle radalle, joista kolme oli todella sujuvia yhden virheen ratoja ja yksi totaalisen kaoottinen suoritus. En kerta kaikkiaan saanut tuon kaoottisen radan ideasta kiinni ja yhden kerran jopa törmäsimme Hyviksen kanssa. Mutta muuten olivat nollat taas ihan lähellä. Olen luottavainen, että kyllä me niitä vielä saadaan :)
Kaiken kaikkiaan Agirotu 2017 oli hieno kokemus ja mukana oli oikeaa urheilujuhlan tuntua. Kiitos MAH järjestelyistä, kiitos tuomarit hauskoista haasteista ja kiitos kilpasiskot ja -veljet seurasta ja tsempistä!
Kommentit
Lähetä kommentti